Hyvällä asialla -tunnukset saat, kun otat huolehtiaksesi jonkin kaikille yhteisen alueen viihtyisyydestä. Oheisista liitteistä saat lisää tietoa puistokummitoiminnasta.
Lupaus huolehtimisesta
Hyvä tietää
Anna palautetta
Puistokummit ovat puistojen sydämiä, jotka hoitavat vapaaehtoisesti viheralueita ja siivoavat roskia. Titta Leikkari on yksi helsinkiläisistä puistokummeista ja on toiminut kummina muutaman vuoden. Hän on saanut itselleen uusia ystäviä ja ennen kaikkea hyvän mielen, siistiä lähiympäristöä unohtamatta.
Helsingin Punavuoressa asuva Titta Leikkari rakastaa ulkoilua puistoissa. Kaupunkilaiselle vihertävät puistot ovat henkireikiä, joita ilman luonto olisi kaupungissa paljon kauempana. Yhtenä päivänä kävelyllä ollut Leikkari havahtui siihen, että kaunis puisto oli täynnä roskia. Häntä alkoi harmittaa, ja hän päätti siltä seisomalta tehdä asialle jotain. Ensimmäiseksi Leikkari tarttui puhelimeen ja näppäili ”Täti Vihreän” numeron.
– Täti Vihreä on Helsingin kaupungin ympäristökasvatuksesta vastaava projektipäällikkö, joka kehotti minua järjestämään asukasillan. Asuinalueellani toimii asukasyhdistys, jonka kokoontumiseen päätimme kutsua Täti Vihreän mukaan. Hän kertoi meille puistoihin liittyvästä vapaaehtoistoiminnasta. Silloin perustimme tälle puistolle puistokummit, Leikkari kertoo kauniissa eteläisen Helsingin Sinebrychoffin puistossa.
Puistot kuuluvat kaupunkilaisille
Puistokummit on Helsingin kaupungin koordinoima hanke. Se tarjoaa vapaaehtoisille, puistojen hyvinvoinnista kiinnostuneille helsinkiläisille mahdollisuuden päästä hoitamaan oman asuinalueensa viheralueita.
– Tarkoituksenamme on tarjota kaupunkilaisille mahdollisuus osallistua oman elinympäristönsä hoitamiseen ja siitä huolehtimiseen. Nämä kaupungin puistot ovat helsinkiläisten puistoja eivätkä vain virastojen omaisuutta, Rakennusviraston projektipäällikkö Armi Koskela kertoo.
Puistokummi Titta Leikkari on toistaiseksi kerännyt roskia yhdessä muiden puistokummien kanssa. Jatkossa tiedossa voi olla kaikenlaista puutarhanhoitoon liittyvää puuhaa, kuten haravoimista, taimien istuttamista, rikkaruohojen kitkemistä sekä kesäkukkien hoitoa ja kastelua. Idea puistokummeista on haettu maailmalta, ja Armi Koskelan mukaan toiminnassa lähes kaikki on mahdollista, kunhan pelisäännöistä sovitaan.
– Hanke on vasta hyvin alussa, ja parhaillaan haemmekin meille sopivia toimintatapoja. Me tarjoamme työvälineet ja neuvomme puutarhanhoidossa, sillä puistokummiksi pääsevät kaikki halukkaat. Mitään kokemusta ei siis tarvitse olla. Kummiksi haluavat ilmoittautuvat Rakennusvirastoon, jossa annetaan tarvittavat välineet, Koskela toteaa.
Kummin tunnistaa liivistä
Roskapihdit ja huomioliivit ovat puistokummien tärkeimpiä varusteita innokkaan mielen lisäksi. Kummeja voi nähdä kaikissa kaupungin puistoissa, sillä kummiksi voi ryhtyä mihin tahansa puistoon.
– Ihmisiä oli tosi helppo saada tähän toimintaan mukaan, jopa lapsiakin, jotka tulevat vanhempiensa kanssa. Tästä saa ennen kaikkea itselleen hyvän mielen, siistin ja kauniin ympäristön sekä mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, Leikkari kertoo.
------------------------------------------------------------------------
Tutustu aiheeseen lisää radiohaastattelun ja videon avulla
Radiohaastattelu
Video
Lupaus huolehtimisesta
Hyvä tietää
Anna palautetta
Puistokummi putsaa paikkoja ja istuttaa pensaita